Merkonomin opintoni
Hei!
Käsittelen tässä blogipostauksessa minun merkonomin opintojani kolmen vuoden ajalta.
Opiskelen nyt kolmatta vuotta merkonomiksi Lahden Koulutuskeskus Salpauksessa keskustakampuksella. Tällä hetkellä minulla on menossa markkinoinnin sekä sisällöntuotannon kurssi.
Aloitin opintoni syksyllä vuonna 2018 heti peruskoulun jälkeen. Liiketoiminnan perustutkinto oli minulla ensimmäisenä vaihtoehtona yhteishaussa ja onnekseni tänne myös pääsin. Pääsin tosin opiskelemaan vasta varasijalta, sillä jostain kumman syystä yhteishakuni ei ollut lähettynyt eteenpäin, joten sitä jouduttiin selvitellä peruskoulun opon kera. Hain merkonomiksi, koska en ollut täysin varma mikä minua kiinnostaisi enkä halunnut lukioon, joten liiketoiminta tuntui sopivalta alalta sen monipuolisuuden vuoksi. Mahdollisuuksia on edetä vaikka minne.
Ensimmäisenä vuotena toimimme oman luokkamme kanssa koko vuoden, mutta toisena ja kolmantena vuonna luokat ja luokkakaverit ovat vaihtuneet jatkuvasti riippuen siitä mitä opintoja on ottanut. Ensimmäisenä vuotena suoritimme myös kaikki yhteiset (yto) opinnot kuten esim. äidinkieli, matikka, englanti, ruotsi, yms. Itse suuntauduin toisena opiskeluvuotena alunperin taloushallinnon pariin, mutta huomasin ettei se ollut oma juttuni, joten pääsin kätevästi hyppäämään kirjanpidosta suoraan markkinointiin kolmantena vuotena.
Merkonomin opinnoissa olen oppinut paljon asiakaspalvelusta, markkinoinnista, taloushallinnosta sekä monista muista asioista. Opiskelu on ollut onneksi hyvin joustavaa, sillä olen samalla pystynyt koulun ohella käymään myös töissä ongelmitta, vaikkakin olen toisinaan joutunut olemaan koulusta pois. Opettaja ovat kaikki osaavia ja kivoja sekä auttavat mikäli tehtävissä ilmenee ongelmia.
Minun pitäisi valmistua tulevana toukokuuna 2021. Minulta puuttuu vielä palvelumuotoilun kurssi sekä kaksi työssäoppimista. Odotan työssäoppimista innolla, sillä aihe on kiinnostava sekä on kiva päästä toteuttamaan sitä työpaikalla. On kiva valmistua ja päästä aloittamaan työelämä kunnolla, jotta alkaa tienaamaan rahaa. Tulevaisuudessa saatan vielä joskus opiskella enemmän, mutta ensin ainakin keskityn työntekoon.
Kommentit
Lähetä kommentti